keskiviikko, toukokuu 10, 2006

Olet pienoismalli EU:sta - mittakaavassa 1:500 000 000


Elävä ja toimiva pienoismalli joka tapauksessa - ja yksilötasolla loppujen lopuksi ällistyttävän yhteensopiva muiden melkein 500 miljoonan eeuulaisen kanssa.

Verkostoitumalla netissä yhden lähinnä kaltaisesi kanssa jokaisesta EU-maasta parantaisit painokerrointasi 25-kertaiseksi (mittakaavaan 1:20 000 000) - mutta todellisuudessa saisit kaikissa arkihaasteissasikin toimivan ikioman unionin, jota jopa komissio ja parlamenttikin mielellään kuuntelisivat.

Tälle tasolle meidän 3. vuosituhannen eurooppalaisten pikku hiljaa pitäisi halukkaasti ja omilla ehdoillamme kasvaa. Toisille se olisi isompi, toisille pienempi haaste, toteutuessaan mahtava ulottuvuuksien laajennus joka tapauksessa.

Kuunnellessani eilen Espalla kateederilta tulevia Eurooppa-päivän puheenvuoroja, katselin samalla etäämmällä nurmikolla lepäilevää laitapuolen arskaa ja kuvittelin hänen ympärilleen hänen unioninlaajuisen spurgutiiminsä muut jäsenet. Ehkäpä hän olisi löytänyt heidät valistuneiden kirjastonhoitajien myötävaikutuksella ja ehkäpä tuo uskomaton tiimi nopeastikin pystyisi nostamaan itseään kraivelista yhtä uskomattomasti.

No jospa kuitenkin aloitettaisiin jostain helpommasta eli vaikka itsestämme.
Kuinka monta erimaalaista eeuulaista Sinun Personal EU:ssasi on? Minun tiimissäni niitä on parhaimmillaan tähän mennessä ollut vasta 11.


Yltyvin yhteistyöhaastein

Kurre
www.personaleu.net
www.takapiru.fi

0 kommenttia: